TEKSTI MERI NYKÄNEN KUVA SUSANNA KEKKONEN
Vaativuus ja syömishäiriö veivät Suvi Ala-Vennalta, 37, yhteyden luovuuteen. Käsityöt, erityisesti neulominen, auttoivat häntä rauhoittumaan ja löytämään luovuuden ilon uudelleen.
”Olen lapsesta asti murehtinut monenlaisia asioita, kuten sitä, katoaako otsonikerros maan päältä.
Nuorena minulla ei ollut keinoja käsitellä ahdistustani, ja syömishäiriö tarjosi harhaanjohtavan illuusion hallinnan tunteesta.
Oireiluni alkoi yläasteen päätyttyä. Tuolloin sairautta ei tunnettu ihan samalla tavalla kuin nykyään. Olin jo täysi-ikäinen lukiolainen, kun kerroin asiasta äidille ja sanoin, että tarvitsen apua.
Kävin muutaman kerran juttelemassa psykiatrisen sairaanhoitajan luona, mutta en kokenut saavani sieltä tarvitsemaani apua. Käynnit harvenivat, kun aloitin opinnot, ja elin monta vuotta suorittamisen kierteessä.
Opiskelun ohella tein töitä ja treenasin paljon. Kalenterini oli tupaten täynnä tekemistä ja tapahtumia, ja pyrin tekemään kaikessa aina parhaani.
Vähitellen elämästä tuli suorittamista ja hyvin rajoittunutta, kun esimerkiksi tenttikirja piti kirjoittaa uudelleen muistiinpanoina.
Luovuudelle ei elämässäni ollut tilaa.
Kun sain opintoni valmiiksi ja aloitin uudessa työssä, uuvuin. Pääsin Kelan korvaamaan psykoterapiaan, jossa aloin ensimmäistä kertaa käsitellä asioita kunnolla.
Terapiassa ymmärsin, miten mieleni toimii ja mitkä ovat juurisyyt sille, etten voi hyvin.
Huonon voinnin ja syömishäiriön taustalta löytyi muun muassa itseeni kohdistuvaa vaativuutta, herkkyyttä ja nuoruuden huonoja ihmissuhdekokemuksia.
Päätin jäädä joksikin aikaa pois työelämästä ja pohdin, mitä oikeastaan haluan ja missä menen. Ymmärsin, että haluan pitää kiinni omista tarpeistani enkä vain juosta yhteiskunnan kiihtyvän vauhdin mukana.
Taide ja luovuus tulivat elämääni, kun muutin Keski-Suomesta Helsinkiin. Löysin samanhenkisiä ihmisiä ja koin, että saan olla vapaasti sellainen kuin olen.
Yksi ystävistäni neuloi paljon ja innosti minuakin kokeilemaan. Vaativuuteni nosti heti päätään, ja jälkikäteen ajateltuna käytin liikaa energiaa siihen, että neuloin täsmällisesti ohjeen mukaan.
Aluksi purin ja tein uudestaan, jos tuli pienikin virhe. Enää en tee niin, ellei virhe vaikuta olennaisesti esimerkiksi neuleen kokoon. Olen ymmärtänyt, että jokainen työ on ainutlaatuinen ja omanlainen, niiden ei tarvitse olla täydellisiä.
Neulominen opetti päästämään irti vaativuudesta ja suorittamisesta, ja huomasin pian nauttivani neulomisesta sen itsensä vuoksi.
Lankojen parissa pääsen flow-tilaan, jossa voin istua rauhassa ja upota omiin ajatuksiini. Pidän siitä, miltä lanka tuntuu ja tuoksuu.
Olen löytänyt neulomisen avulla uudelleen sen, kuka olen ja miten katson maailmaa. Se on myös hyvä keino rauhoittua ja maadoittua.”
Juttu on lyhennetty versio Tunne & Mieli -lehden numerossa 1/2026 ilmestyneestä jutusta. Haluatko lukea koko haastattelun? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi koko sähköisen lehtiarkistomme vuodesta 2016 alkaen ja pääset lukemaan heti myös tämän artikkelin kokonaan.
