TEKSTI MIRJA AARNIO  KUVAT SUSANNA KEKKONEN     

 

Miksi en ole poika? Olisi niin paljon helpompaa. 

Ajatus pulpahti alakouluikäisen Pirjo Longan mieleen erityisesti niinä hetkinä, kun hän kökötti jälki-istunnossa tai oli suorittamassa jotain muuta saamaansa rangaistusta – mitä tapahtui usein. 

– Olin levoton, impulsiivinen ja uhmakas lapsi. En pysynyt paikoillani koulussa enkä kotona, olin koko ajan äänessä ja häiriköin levottomuudellani muita. Pojille sellainen oli paljon sallitumpaa, mutta koska olin tyttö, käytöstäni pidettiin ongelmana. 

Lonka asui 1980-luvulla Kouvolassa ja Valkealassa vanhempiensa ja kaksi vuotta nuoremman pikkusiskonsa kanssa. Kouluissa ja monissa kodeissakaan ei tuohon aikaan tarjottu ongelmien selvittämiseksi kovinkaan paljon muita vaihtoehtoja kuin erilaiset rangaistukset ja jäähyt, eikä ongelmista juuri puhuttu ääneen.

Rangaistukset ruokkivat Longan uhmakkuutta ja saivat hänet häiriköimään entistä enemmän. 

– Mutta eihän lapsi ymmärrä tuollaista syy-seuraus-mekanismia omassa käytöksessään vaan alkaa ajatella olevansa vääränlainen. Niin minäkin ajattelin: olin erilainen kuin muut tytöt, mutta en kuulunut poikienkaan joukkoon. 

Lonka sai selityksen levottomuudelleen vasta noin kaksi vuotta sitten. Silloin hän sai kuulla, että hänellä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö adhd.

Diagnoosi oli hänelle suuri helpotus.

Heittäytymiskyky on rikkaus   

Kun seitsemäsluokkalainen Pirjo Lonka meni ensimmäisen kerran teatteriharjoituksiin, hän tunsi vihdoin olevansa oikeassa paikassa.

– Teatterissa ja näytellessä jokainen päivä on erilainen, ja ihmiset ovat samanhenkisiä ja yhtä kummallisia kuin itsekin olen. Näyttelijän työssä pitää olla koko ajan läsnä ja voi antaa impulssien viedä. Tuntuu edelleen niin hienolta saada tehdä tätä työtä, jossa voin olla oma itseni.

Marraskuussa 53 vuotta täyttävä Lonka on tehnyt jo kolmenkymmenen vuoden uran lukuisissa teattereissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. 

Hän on myös viisilapsisen uusperheen äiti. Tosin nykyään kotona asuu enää Longan ja hänen puolisonsa Jani Volasen yhteinen 10-vuotias tytär. Longan kaksi vanhempaa tytärtä ja poika sekä Volasen poika ovat jo aikuisia ja asuvat omillaan.

Äitiys on tuntunut Longasta aina luontevalta, ja raskauksien aikana hän tunsi olonsa rauhallisemmaksi ja vähemmän impulsiiviseksi kuin tavallisesti.

Perheenäidin roolin ja näyttelijän työn yhdistäminen on usein aikataulujen palapeliä, mutta Lonka sanoo olleensa jopa innostunut haastavista aikatauluista. 

– Ehkä kaikki se hektisyys ja aktiivisuus on sopinut luonteelleni ja adhd-piirteilleni. Mitä monimutkaisempi aikataulu, sitä enemmän olen ollut fiiliksissä, että tämähän laitetaan onnistumaan! 

Toisaalta monesti Longan kalenterissa on ollut merkintöjä, joista hänellä ei ole ollut mitään käsitystä. Ja toisinaan puhelimen soidessa iskee hetkellinen paniikki, että missäköhän häntä nyt odotetaan.

Kun lapset olivat pienempiä, Lonka koki, että hänen on haastavaa olla lapsille auktoriteetti ja ylläpitää sääntöjä. Sen sijaan hän innostui itsekin lasten päähänpistoista ja ideoista ja juoksi leikkipuistoissa heidän kanssaan keinumaan ja pomppimaan trampalla muiden äitien istuessa penkeillä. 

– Pidän heittäytymiskykyäni rikkautena äitiydessäni. Mutta vaikkapa koulun vanhempainilloissa tunsin itseni usein oudoksi – ajattelin, että miten nuo muut ovat tuollaisia hillityn näköisiä aikuisia ja itse säntään paikalle kuin pikkupoika t-paidassa ja rikkinäisissä farkuissa.

Juttu on lyhennetty versio Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2024 ilmestyneestä jutusta. Haluatko lukea koko haastattelun? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi myös koko sähköisen lehtiarkistomme  vuodesta 2016 alkaen ja pääset lukemaan heti myös tämän artikkelin kokonaan.