TEKSTI HELINÄ KUJALA
Vanhempi lainaa rahaa aikuiselle lapselleen, vaikka raha menee ruoan sijasta päihteisiin. Ystävä tarjoutuu autokuskiksi kirppiskierrokselle, vaikka hamstraajan koti pursuaa tavaraa jo ennestään. Työkaveri lupaa hoitaa kollegankin työt, vaikka tietää tämän saikuttavan ilman pätevää syytä.
Auttaminen on karhunpalvelus silloin, kun apu mahdollistaa haitallisen toiminnan jatkumisen. Hyvä teko ei silloin täytä tarkoitustaan, vaan ylläpitää esimerkiksi autettavan riippuvuusongelmaa.
Kun pelastaja aina tulee hätiin, ongelmaa ei tarvitse kohdata eikä käsitellä.
– Auttaminen on silloin kroonistunut ja mahdollistaa autettavan passivoitumisen. Tämä ei ota sitä vastuuta, joka hänelle kuuluu, joten auttajasta tulee väärän kokoisen vastuun kantaja, sanoo asiantuntija Minna Oulasmaa Väestöliitosta.
Oulasmaa työskentelee muun muassa vanhemmuuteen liittyvien teemojen parissa. Mahdollistaminen näkyy hänen työssään varsinkin vanhemman ja aikuisen lapsen välisissä suhteissa.
Aina kyse ei ole siitä, että lapsella olisi jokin tunnistettava riippuvuus. Jostain syystä hän ei vain ole kasvanut täyteen aikuisuuteen ja vastuunottoon omasta elämästään.
Yhtä lailla mahdollistamisen kuvio voi syntyä esimerkiksi aikuisten sisarusten tai nuoren aikuisen ja isovanhemman välille.
Ulkopuolinen näkee suhteen epäreiluuden usein selvemmin kuin mahdollistaja itse. Pahimmillaan autettava saattaa syyllistää tai jopa kiristää auttajaa – jos et toimi näin, jotain pahaa voi tapahtua.
– Mahdollistaja saattaa järjen tasolla tiedostaa kuvion haitallisuuden. Silti hänen on vaikea luopua auttamisesta, koska se kietoutuu niin syvästi tunteisiin. Ja ajatus siitä, että apu olisi haitallista, tuntuu myös loukkaavalta. Hänhän tarkoittaa vain hyvää.
Kaikilla on herkät kohtansa
Mahdollistajan on vaikea vetää omia rajoja ja pitää niistä kiinni. Esimerkiksi aikuiselle lapselle toistuvasti rahaa antava vanhempi voi mieltää avustuksensa lainaksi muttei koskaan sano tätä ääneen, saati ehdota suunnitelmaa takaisinmaksulle. Rahan saaja taas päättelee, ettei takaisinmaksulla ole väliä.
– Raha-asioista puhuminen on suomalaisille hirveän suuri tabu. Vanhempikaan ei ole välttämättä saanut siihen minkäänlaista mallia omasta kodistaan, Oulasmaa toteaa.
Kenestä tahansa voi tulla haitallisen toiminnan mahdollistaja – jämptillä tyypilläkin on omat herkät kohtansa. Joku ei kuskaisi ystäväänsä baarikierrokselle, mutta jostain syystä työkaverin pyynnöt paikata krapula-aamut menevät aina läpi.
– Ja lapset usein osaavat painella oikeita nappeja vanhemmissaan vielä aikuisinakin, Oulasmaa huomauttaa.
Havahtumisen paikka on, jos auttaja huomaa olevansa toiselle arvokas vain lompakkonsa, ajokorttinsa tai joustavuutensa tähden. Palveluksista on tullut autettavalle itsestäänselvyys, eikä tämä pyri itse parantamaan tilannettaan.
Auttaja on kuvitellut tekevänsä hyvää, mutta tajuaakin vain pitkittäneensä ongelmaa. Tämä on tärkeä kertoa rehellisesti myös autettavalle, ilman syyttelyä tai puolustelua.
– Mahdollistaja voi tervehdyttää vain oman toimintansa. Loppu jää toiselle osapuolelle, joka vaikeuksistaan huolimatta on aikuinen, itsenäinen ihminen.
Rajojen vetäminen helpottaa
Olenko liian armoton? Jätänkö läheiseni heitteille? Mitä jos välimme katkeavat?
Mahdollistamisen lopettaminen herättää auttajassa monenlaisia tunteita, myös pelkoa ja syyllisyyttä.
– Asiakastyössäni usein harjoittelemme näiden tunteiden kohtaamista. Syyllisyyskin pikkuhiljaa laimenee, kun vain pysyy omassa suunnitelmassaan, Minna Oulasmaa sanoo.
Rajojen vetäminen ei tarkoita hylkäämistä vaan selkeiden pelisääntöjen luomista. Esimerkiksi rahan antaja voi todeta antavansa lainan ja pyytää sopimusta takaisinmaksusta. Tai hän voi kieltäytyä antamasta rahaa mutta tarjoutua mahdollisuuksiensa mukaan vaikka tuomaan kassillisen ruokaa.
Asiakastyössään Oulasmaa on nähnyt, miten suuri helpotus rajojen vetäminen auttajalle lopulta on.
– Moni on jälkeen päin ihmetellyt, miksei tehnyt sitä jo aiemmin. Muutoksen tekeminen vaatii kuitenkin oikeanlaisen valmiustilan, jonka kypsyminen vie oman aikansa.
Autettavalle tutun kuvion rikkoutuminen voi olla niin paha pettymys, että hän saattaa jopa katkaista välit. Se on Oulasmaan mukaan hinta, joka rajojen asettajan on oltava valmis maksamaan. Välirikko ei välttämättä ole päätepiste, vaan tarpeellinen välivaihe suhteen tervehtymisessä.
– Joskus on käynyt niinkin, etteivät välit palaudu. Silloin auttaja on saattanut todeta, ettei hän olisi kestänyt enää kauempaa. Oma mielenterveys oli jo niin lähellä murtumista tai oma talous ajautunut ahdinkoon. Oli välttämätöntä pelastaa itsensä.
Asuuko sisälläsi pelastaja?
Kun mahdollistaja on jämäköittänyt omaa toimintaansa, hänen kannattaa varautua myös siihen, että päättäväisyys saattaa jonain hetkenä horjua. Vanhaan malliin voi vaivihkaa luiskahtaa takaisin.
Aina ei ole myöskään helppoa tietää, missä kulkee normaalin ja haitallisen auttamisen raja.
– Lohdutan ihmisiä sillä, että he ovat ajautuneet tilanteeseen pitkän ajan kuluessa, joten se ei myöskään muutu ihan hetkessä. Joskus prosessi voi viedä useita vuosia. Kun takapakkia tulee, siihen pitää vain havahtua ja palata mahdollisimman nopeasti uuteen systeemiin, Oulasmaa sanoo.
Hän suosittelee myös keskusteluavun piiriin ja vertaisryhmiin hakeutumista. Niitä on tarjolla muun muassa päihderiippuvaisten ja psyykkisesti oireilevien läheisille. Ulkopuolinen tuki voi auttaa pysymään päätöksessä ja avata uusia näköaloja.
– Esimerkiksi aikuisen perheenjäsenen rahallinen avustaminen voi olla kahdenvälinen koteloitunut salaisuus, josta auttaja ei ole häpeän vuoksi kertonut edes muille läheisille. Ulkopuoliselle tällainen asia on helpompi paljastaa.
Myös luopumisesta koituvaa surutyötä on edessä. Mistä saada uudenlaista palkitsevuutta ja merkitystä elämää, kun ei voi olla samalla tavalla tarpeellinen kuin ennen?
– Usein mahdollistaja huomaa, että hänellä on ollut vahva imu toisten ihmisten pelastamiseen, koska se on niin palkitsevaa. Hän saattaa ymmärtää käyttäytyneensä vastaavalla tavalla aiemminkin elämässään.
Kun ihmissuhteessa yksi osa liikahtaa, muutkin palikat menevät uuteen asentoon. Parhaimmillaan myös autettava aktivoituu oikeanlaiseen avun hakemiseen. Esimerkiksi vanhemman ja lapsen suhteella on mahdollisuus kasvaa aiempaa tasavertaisemmaksi, aikuisten ihmisten väliseksi suhteeksi.
– Napanuoran viimeisetkin rippeet katkeavat, kun lapsi pääsee lopulta siivilleen, Oulasmaa summaa.
Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 3/2025. Haluatko lukea lisää? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi koko sähköisen lehtiarkistomme vuodesta 2016 alkaen.
