Mitä vähemmän ihmiset autoilivat ja katselivat tv:tä, sitä parempia tuloksia he saivat mielen toimintoja mittaavissa testeissä. Fyysinen passiivisuus on jo aiemmin yhdistetty terveysongelmiin.

UUTISPALVELU DUODECIM TEKSTI

Paljon televisiota katsovat ja runsaasti autoilevat pärjäävät muistitesteissä ikätovereitaan huonommin, tuore brittitutkimus osoittaa. Fyysinen passiivisuus on aiemmin yhdistetty moniin muihinkin terveysongelmiin, kuten diabetekseen.

Tutkimuksen alussa osallistujat saivat muistia ja muita kognitiivisia mielen toimintoja mittaavissa testeissä sitä huonompia tuloksia mitä enemmän he autoilivat ja katsoivat televisiota. Paljon televisiota katsovien ja paljon autoilevien testitulokset myös heikkenivät todennäköisemmin viisivuotisen seurannan aikana.

Tietokonetta paljon vapaa-ajallaan käyttävät puolestaan menestyivät testeissä muita paremmin tutkimuksen alussa, mutta heidän testituloksensa eivät myöskään heikentyneet yhtä todennäköisesti kuin muiden, tutkijat havaitsivat.

Brittien havainnot olisi hyvä vahvistaa lisätutkimuksissa, mutta television katselu ja muut fyysisesti passiiviset ajanvietto- ja elintavat on jo aiemmin yhdistetty myös diabetekseen, ylipainoon ja sydänsairauksiin. Television ääressä vietetty aika tuntuu tutkimusten perusteella olevan erityisen haitallista, haitallisempaa kuin muut fyysisesti passiiviset ajanvietteet, mikä ainakin osittain selittynee napostelulla. Löhöilyn terveyshaittoja voi pienentää lisäämällä liikuntaa, mutta sekään ei täysin kumoa vaikutuksia. Parasta olisikin sekä lisätä liikuntaa että vähentää löhöilyä.

Tutkimuksessa oli käytössä runsaan 500 000 brittiaikuisen terveystietoja ja muistitestien tuloksia.

Tulokset julkaistiin American Journal of Epidemiology -lehdessä.

KEINOJA LISÄTÄ ARKILIIKUNTAA

  • Vähennä yksityisautoilua, ja kävele tai pyöräile työ- ja asiointimatkat.
  • Kävele portaita sen sijaan että käyttäisit hissiä tai liukuportaita.
  • Talvella luo lumet lumikolalla.
  • Jos sinulla on auto, pese se itse autopesun sijaan.
  • Mene lapsen kanssa ulos leikkimään.
  • Vie lemmikki kävelylle.
  • Vaihda istuen tapahtuva ajanviete, kuten tv:n katsominen, liikunnallisempaan tekemiseen.

Vinkkilen lähde: UKK-instituutti