TEKSTI HELINÄ KUJALA

 

Jos työssä käyvän on mahdollista syödä henkilöstöravintolassa ja nauttia sen kasviperäisten ruokien tarjonnasta, tilaisuutta ei kannata jättää käyttämättä.

Ajatusta tukee Helsingin yliopiston tutkijan, filosofian tohtori Elina Mauramon tutkimus, jossa hän selvitti työpaikkaruokailun, kasviperäisen ruoan käytön ja mielenterveyden yhteyksiä. Tulosten mukaan ne, jotka söivät säännöllisesti työpaikkaruokalassa, nauttivat muita useammin kasviksia, hedelmiä, marjoja ja muita kasvikunnan tuotteita. He myös kokivat mielenterveytensä paremmaksi kuin ne, jotka söivät vähemmän kasviperäistä ruokaa. 

Kasvisten syömisen myönteisistä vaikutuksista mielenterveyteen on saatu aiempaa näyttöä kansainvälisissä tutkimuksissa. 

– En tunne tämän yhteyden takana olevia mekanismeja syvällisesti, mutta esimerkiksi kasvisten sisältämät antioksidantit vähentävät elimistön tulehdustilaa. Se taas vaikuttaa mielialaan ja mielenterveyteen, Mauramo sanoo.

Hänen tutkimuksessaan lounaan säännöllisesti työpaikkaruokalassa syövät nauttivat tuoreita kasviksia päivittäin jopa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin muualla lounastavat. Aineistosta ei kuitenkaan ilmennyt, miten paljon he söivät kasviksia juuri työpaikkaruokalassa ja miten paljon muualla.  

– Työpaikkaruokalassa syödään todennäköisesti monipuolisemmin kuin esimerkiksi kotona. Kun salaattia ja muita kasviksia on ruokalassa tarjolla valmiina, niitä on helppo valita tarjottimelle. 

Kasvisten käytössä on tutkimuksen mukaan sosioekonomisia eroja keski-ikäisillä ja ikääntyvillä työntekijöillä. Kasviperäistä ruokaa nauttivat muita useammin korkeassa ammattiasemassa olevat.

Mauramo toivoo, että työpaikkaruokailuun olisi tasa-arvoiset mahdollisuudet, sillä se on yksi tapa edistää työkykyä ja työhyvinvointia. Lounaalla käyminen tarjoaa myös tauon ja sosiaalisen tuokion työpäivään. Tätä moni etätyöläinenkin lienee kaivannut korona-aikana.

– Toivotaan, että työpaikkaruokaloita tullaan käyttämään jatkossakin.

Tutkimus perustui Helsingin kaupungin henkilöstön keskuudessa kerättyyn kahteen eri aineistoon. Siinä oli mukana lähes 13 000 työntekijää.

 

 

 

Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka omistaja on Mielenterveyden keskusliitto.  Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin tai lahjaksi.  

Tilaa lehti