TEKSTI HELINÄ KUJALA

Työuupumus johtuu ensisijaisesti työhön liittyvistä kuormitustekijöistä ja voimavaratekijöiden puutteesta, ei henkilön persoonasta tai yksityiselämään liittyvistä ongelmista.

Tuore tutkimustulos on peräisin Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen hankkeesta Työuupumuksen alkulähteillä. Hankkeessa on selvitetty työuupumuksen syitä haastattelemalla vakavia itsearvioituja työuupumusoireita kokevia sekä toteuttamalla kyselytutkimus, johon on vastannut 13 000 työntekijää.

– Yhteiskunnassa on jo useita vuosia keskusteltu siitä, kietoutuuko esimerkiksi somen käyttö tai suorituskeskeinen vapaa-aika työuupumukseen. Tämän tutkimushankkeen tulosten valossa kyse on hyvinkin työperäisestä ilmiöstä, sanoo professori ja Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas.

Työuupumusta aiheuttavat etenkin työn sisältöön liittyvät asiat, kuten kiire ja aikapaineet työssä. Moni myös kertoi, että työhön kuuluu ”turhakkeita” eli tehtäviä, joiden ei pitäisi kuulua omaan työnkuvaan.

Toiseksi tärkeäksi syyksi nousivat johtamiseen liittyvät puutteet. Jatkuvat muutokset kuormittavat ja aiheuttavat epätietoisuutta oman organisaation suunnasta. Se voi rapauttaa luottamusta ylimpään johtoon.

– Lähijohtamisen osalta esiin nousivat tuen puute ja mikromanageeraus. Esihenkilöllä ei ole aikaa johtaa, keskustella eikä sparrata, mutta toisaalta saatetaan puuttua hyvinkin pieniin asioihin, Mäkikangas kuvailee.

Esihenkilöt painivat usein itsekin työkiireen kanssa ja kokevat työuupumuksen oireita. Niitä ovat väsymys, henkinen etääntyminen työstä sekä kognitiivinen oireilu, kuten muistin ja keskittymiskyvyn ongelmat. Tyypillisiä oireita ovat myös tunteiden säätelyn häiriöt, jotka voivat näkyä vaikka yllättävinä itkuun purskahtamisina tai suutahduksina.

– Voi olla masentuneisuutta, surullisuutta ja itkuisuutta ja toisessa ääripäässä taas vaikka ärtyneisyyden ja vihan tunteita.

Tutkimukseen osallistuneista moni oli sairastanut jo yhden tai usean työuupumuksen aiemmin urallaan. Työuupumuksella on siis taipumus uusiutua, mitä Mäkikangas pitää hälyttävänä tuloksena. Hänestä se kertoo siitä, etteivät ennaltaehkäisy ja hoito toimi kuten pitäisi.

– Työuupumusta ei ratkaista yksin työterveyshuollossa eikä sillä, että ihmistä kehotetaan jumppaamaan ja palautumaan nykyistä paremmin. Siihen tulisi ennen kaikkea puuttua työpaikoilla, ja tässä asiassa on vielä paljon kehitettävää.

 

Kolme ajatusta työpaikalle 

1

Työuupumuksen ehkäisy kuuluu jokaiselle työpaikalla – myös uupumusoireita kokevalle. Jos työ vie liikaa voimia, esihenkilön on tärkeä saada tietää asiasta mahdollisimman varhain. Varhaisiin merkkeihin tulee myös puuttua.

2

Työuupumuksen oireet – väsymys ja henkinen etääntyminen työstä – saavat helposti näkemään oman työn kielteisessä valossa. Työpaikalla on hyvä kiinnittää huomiota myös voimavaratekijöihin ja vahvistaa niitä. Mikä tuottaa iloa omassa työssä? Mitä vahvuuksia meillä on?

3

Vakavan työuupumuksen hoito vaatii usein paitsi lepoa myös työn tai työolojen muokkausta. Jos työ on uuvuttanut kerran, se todennäköisesti uuvuttaa uudelleen, jos olosuhteet säilyvät ennallaan.

 

Juttu on julkaistu Tunne & Mieli -lehden numerossa 5/2024. Haluatko lukea lisää? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi koko sähköisen lehtiarkistomme  vuodesta 2016 alkaen.

Tilaa lehti