Kahden tytön vanhemmat Tanja ja Harri Nyström erosivat kolme vuotta sitten. Vaikka avioero aiheutti aluksi rankkoja hetkiä ja tunteita, he onnistuivat säilyttämään ystävyyden ja eron jälkeisen vanhemmuuden, jota kannattelee vilpitön luottamus ja hyvä tahto.
TEKSTI MIRJA AARNIO
KUVAT SAARA AUTERE
Tanja Nyström:
”Avioeroa pidetään yleensä epäonnistumisena. Mielestäni se on pikemminkin onnistuminen, että on rohkeutta olla realistinen ja myöntää itselleen ja toiselle, että suhde ei hyvistä yrityksistä ja kärsivällisyydestä huolimatta enää toimi. Kaikella on aikansa.
Olimme Harrin kanssa yhdessä 12 vuotta, joista 10 naimisissa. Viimeiset vuodet olivat vaikeaa aikaa suhteessamme. Olin pitkään tosi yksinäinen. Koin, että Harri oli vetäytynyt erilleen perhe-elämästämme ja oli henkisesti poissa. Itse kaipasin kipeästi intensiivisempää yhteyttä ja asioiden jakamista.
Puoli vuotta ennen eroa menimme pariterapiaan. Tajusin, että hain sieltä apua eron tekemiseen, en enää suhteen korjaamiseen. Jossain sisälläni olin jo tehnyt päätöksen. Kun tilanne valkeni myös Harrille, aluksi hän järkyttyi. Koin valtavaa syyllisyyttä siitä, että minä halusin erota ja ajattelin, että minun kuuluu ottaa vastaan Harrin pettymys ja raivo. Muistan vieläkin sen päivän, kun vain itkin ja hakkasin tyynyä ja päässäni jyskytti, miksi tämä suhde ei riitä minulle. Lopulta annoin itselleni anteeksi ja totesin, että ihan sama miksi, se ei vain riitä.
Eromyrsky välillämme kesti kuitenkin vain muutaman kuukauden. Viimeinen riitapuhelumme oli rankka, mutta se puhdisti. Sen jälkeen kaikki asettui nopeasti uomiinsa. Muutin pois ja Harri jäi asumaan yhteiseen kotiimme tuolloin 8- ja 4-vuotiaiden tyttöjemme kanssa. Sovimme, että lapset asuvat kummankin luona vuoroviikoin. Välimme lämpenivät ja muuttuivat ystävyydeksi.
Luotan Harriin sataprosenttisesti. Hän on hyväsydäminen ihminen, jonka kanssa asiat järjestyvät ja joka aidosti ajattelee aina lasten parasta. Hän ei ikinä kääntyisi minua vastaan emmekä arvostele toisiamme vanhempina, vaikka monia asioita eri tavalla teemmekin. Harri ei ole mikään viihdeisi, joka järjestää jatkuvasti ohjelmaa, mutta hän tarjoaa lapsille rauhallisen ja turvallisen kodin, ja arvostan sitä todella paljon. Tyttöjen ja Harrin välit ovat lähentyneet paljon eromme jälkeen.
Eron jälkeen suhteemme on ollut vapautuneempi ja avoimempi. En ollut uskoa silmiäni, kun ensimmäisenä eronjälkeisenä äitienpäivänä Harri tuli lasten ja itse leivotun mustikkapiirakan kanssa ovelleni hakemaan minut piknikille. En muista, tekikö hän sellaista koskaan liittomme aikana. Parhaita hetkiä ovat olleet myös lasten synttärit, joita on nykyään kiva järjestää ja viettää yhdessä, toisin kuin yhdessä ollessamme.
Soittelemme usein ja joustamme molemmat vuoroissa, jos toisella on omia menoja tai jos lapsi on sairaana. Voin aina soittaa Harrille, jos lasten kanssa on ongelmia tai tarvitsen muuten apua. Kun muutama vuosi sitten olin vaikeasti masentunut ja tuli hetki, jolloin minun piti saada joku nopeasti mukaani lääkäriin, Harri lähti epäröimättä. Myös minä olen auttanut häntä ja ottanut lapset niinä hetkinä, kun hänellä on ollut vaikeaa. Tämä kertoo paljon väleistämme.
Harri alkoi seurustella nykyisen puolisonsa kanssa melko pian eromme jälkeen. Uusi tyttöystävä herätti minussa toki vaikeita tunteita – etenkin silloin, kun hän muutti Harrin ja lasten luokse entiseen yhteiseen kotiimme. Vaikea oloni ei kuitenkaan johtunut uudesta puolisosta ihmisenä, ainoastaan uudesta tilanteesta. Että nyt siellä sisustamassani kodissa asuukin toinen nainen, joka hoitaa myös lapsiani. Se tuntuu varmasti jokaisesta äidistä oudolta. Olen ollut kiitollinen, että Harri löysi sellaisen ihmisen, joka on luotettava aikuinen myös lapsilleni ja jonka kanssa kaikki on sujunut mutkattomasti. Meillä ei ole ollut jännitteitä.
Ajattelen, että on käynyt tosi hyvä tuuri, että minulla on niin hyvä ex-mies. Ehkä teimme liittomme aikana tarpeeksi parisuhdetyötä, joka on vaikuttanut positiivisesti eroonkin. Meille ei ole jäänyt jäynääviä katkeruuskerroksia. Lapsiperheessä ero ei välttämättä ole ihanteellisin ratkaisu, ja tietysti olen myös surrut eroa. Mutta tarvittaessa pitää uskaltaa muuttaa olosuhteita, jotta kaikki olisivat onnellisempia. Onneksi meillä oli siihen rohkeutta.”
Tanja Nyström
• 42-vuotias
• perhe: 11- ja 7-vuotiaat tytöt ja miesystävä
• asuu Helsingissä Herttoniemessä
• työskentelee controllerina taloushallinnossa
• vapaa-ajalla: ”Tapaan ystäviäni, joogaan, neulon ja luen kirjoja. Myös kuvataide kiinnostaa minua ja käyn paljon näyttelyissä. Lisäksi haaveilen tähtikondiittorin urasta.”
Harri Nyström:
Kun lapset olivat pieniä, Tanja sairastui masennukseen. Vähän sen jälkeen myös minulla puhkesi ahdistus ja paniikkihäiriö. Tilanne oli perheelle haastava. Tein ratkaisun, että vetäydyn itseeni ja annan parisuhteen jäädä tauolle. Jätin myös lähes kaiken sosiaalisen elämän, ja välillä vetäydyin perhe-elämästäkin muurini taakse. Ajattelin silloin, että se oli ainoa tapa selvitä, mutta nyt jälkikäteen ratkaisuni tuntuu pahalta. Tanja jäi tosi yksin ja joutui hoitamaan paljon perheen asioita itsekseen. Erkaneminen alkoi tuolloin.
Minulle oli shokki, kun tajusin pariterapiassa, että Tanja haluaa erota. En ollut tajunnut, että asiat ovat niin huonosti. Tai ehkä olin aavistanut, mutta olin pistänyt pään pensaaseen ja ajatellut, että ongelmat ratkaistaan, kunhan saan ensin itseni kuntoon. Reagoin eroon aluksi voimakkaasti ja kävin läpi kaikki klassiset vaiheet: surun, vihan ja ahdistuksen. Purin pahaa oloani raivoamalla Tanjalle paljon ilkeitä asioita. Ehkä se kuitenkin lopulta puhdisti ilmaa, sillä ero eteni nopeasti parempaan suuntaan. Aika pian koin, ettei minulla ehkä olekaan mitään hätää, ja kun Tanja muutti pois, oloni helpottui ja rauhoituin.
Parasta kaikessa on se, että meillä ei Tanjan kanssa ole ollut eron jälkeen huonoja hetkiä. Olen kiitollinen siitä, että onnistuimme eroamaan näin hyvin. Ehkä kyse on myös luonteista. Vaikka olen helposti räjähtävä ihminen, en ole pitkävihainen ja vilpittömästi tahdon, että asiat ovat kaikilla hyvin. Tanja on siinä mielessä samanlainen.
Harri Nyström
• 43-vuotias
• perhe: 11- ja 7-vuotiaat tytöt ja avopuoliso
• asuu Helsingissä Herttoniemessä
• työskentelee yrittäjänä markkinointi- ja ohjelmistoalalla
• vapaa-ajalla: ”Viihdyn urbaanissa luonnossa ja liikun paljon juosten ja kävellen. Olen kiinnostunut vaikuttamaan omaan terveyteen ja maapallon tulevaisuuteen omilla teoilla ja valinnoilla.”
Välillemme ei ole jäänyt kaunaa enkä koe, että olisin joutunut nielemään mitään ikävää tai antamaan periksi. Jo liittomme aikana ajattelin, että vaikka toinen tekee asioita, jotka ärsyttävät, voin sivuuttaa ne ja antaa olla. On tietysti eri asia, jos on tullut loukatuksi. Mutta silloinkin voi aina miettiä, pitäisikö katsoa myös peiliin.
Aluksi ajattelin, etten halua kuulla mitään Tanjan mahdollisesta uudesta rakkauselämästä. Mutta kun itse tapasin nykyisen puolisoni, elämäni muuttui. Tuntui, että uusi suhde voi alkaa puhtaalta pöydältä, ja ymmärsin, että olen päässyt erosta yli. Ja kun Tanja kertoi minulle miesystävästään, oli jo täysin luontevaa miettiä yhdessä esimerkiksi sitä, milloin uudet kumppanit tapaisivat myös lapsemme. On helpottavaa, että lapset ovat ottaneet hyvin vastaan kummankin uudet puolisot ja olemme onnellisia nykyisissä parisuhteissamme.
Nykyään arvostan yli kaiken Tanjan sosiaalisuutta ja sitä, kuinka paljon hän jaksaa tehdä kaikkea lasten kanssa. Suhteemme aikana koin sen uhkana, sillä koin syyllisyyttä siitä, etten pystynyt samaan. Nyt koen, ettei minun tarvitsekaan, vaan saan olla oma itseni. Eron jälkeen aluksi pelkäsin, että toisesta kodista valuu ei-toivottuja rutiineja toiseen kotiin, kuten lasten nukkumaanmenoajat, joista liiton aikana kiisteltiin. Oli helpottavaa huomata, että näin ei käynytkään ja lapset tottuivat pian kotien eri käytäntöihin.
Minun on yleensä vaikea luottaa ihmisiin. Mutta Tanjaan voin aina luottaa. Hän on yksi niistä harvoista, jotka tuntevat minut parhaiten, ja tiedän, että hän kuuntelee, jos haluan puhua ja päinvastoin. Kun tarvitsen apua lasten kanssa, voin tarvittaessa aina soittaa Tanjalle ensimmäisenä, eikä vasta viimeisenä vaihtoehtona. Meillä on ollut kummallakin omia pahoja hetkiä.
Välillämme on vilpitöntä myötätuntoa, ja autamme toisiamme ilman tausta-ajatusta, että mitä minä tästä hyödyn. On tärkeää, että myös lapset näkevät, että erosta huolimatta heidän vanhempansa välittävät toisistaan. Aina puhutaan siitä, miten olla hyvä puoliso. Yhtä tärkeää on olla hyvä ex-puoliso.”
Juttu on julkaistu alun perin Tunne & Mieli -lehden numerossa 6/2018. Tunne & Mieli on mielen ilmiöistä kertova aikakauslehti, jonka julkaisija on Mielenterveyden keskusliitto.
