Vuokko Hovatta: ”Olen oppinut elämään surun kanssa”

TEKSTI MIRJA AARNIO  KUVAT SUSANNA KEKKONEN     

 

Turvakapseli. Sellaiseksi Vuokko Hovatta kutsuu teatterin näyttämöä. Näyttämö on hänelle yksi turvallisimmista paikoista maailmassa, sillä siellä kaikki on ennalta suunniteltua ja toisen ohjaamaa. 

– Siellä ei tapahdu sellaisia yllättäviä asioita, joita elämässä voi tapahtua. Siinä on jotain hyvin rauhoittavaa ja lohdullista, Hovatta sanoo.

Näyttämölle nouseminen on ollut Hovatalle myös pelastus elämän raskaimpina hetkinä. Silloin kun hänen lapsensa menehtyi synnytyksessä, ja silloin, kun hänen puolisonsa kuoli äkillisesti. Näyttämölle palaaminen menetysten jälkeen on auttanut häntä oivaltamaan, että vaikka suru ei koskaan katoa, sen kanssa voi elää.

Hovatta sanoo, että resilienssi eli psyykkinen selviytymiskyky ja joustavuus on osa näyttelijän ammattitaitoa. Se ei silti tarkoita, että pitäisi kovettaa itsensä tefloniksi. 

– Kyse on enemmänkin siitä, että pystyy käsittelemään menetykset ja vaikeat tunteet niin, että kykenee nousemaan yleisön eteen. Kun kokemukset eivät enää muserra alleen, niitä on mahdollista käyttää myös voimavarana näyttämöllä – ja elämässä ylipäätään.

Menestyksen myllyssä   

Vuokko Hovatta on näyttelijä sekä ensi kesänä paluun tekevän Ultra Bra -yhtyeen solisti. 

Musiikki oli iso osa jo hänen lapsuudenperheensä elämää: kaikki neljä lasta kävivät musiikkiopistoa, ja Vuokko aloitti laulamisen kahdeksanvuotiaana Tapiolan kuorossa. Lukion jälkeen hän alkoi opiskella Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta.

Kipinä näyttelemiseen syttyi koulun musiikkiteatterituotannoissa, ja Teatterikorkeakoulun ovet aukesivat ensi yrittämällä. 

Parin vuoden opintojen jälkeen Hovatta sai ensimmäisen roolinsa Helsingin kaupunginteatterissa. Hieman myöhemmin samana vuonna hän kuuli, että Ultra Bra, tuolloin vielä melko tuntematon yhtye, etsii uutta solistia. 

– Ystäväni oli jäämässä yhtyeestä pois ja ehdotti minua tilalleen bändiin. Kävin koelaulamassa, ja sitten olinkin jo mukana keikoilla. Pääsin aika lailla valmiiseen pöytään. 

Neljä seuraavaa vuotta kalenteri täyttyi opiskelusta, keikkailusta, teatterinäytöksistä ja studioäänityksistä. Hovatta sanoo keikkamyyjän joutuneen aina tuskaisesti odottamaan häneltä vastauksia aikatauluihin.

– Teatterikoulutus yhdistettynä bändin menestykseen oli melkoinen mylly. Koulu oli täynnä voimakkaita persoonia, samoin suuri yhtyeemme. Vaikka se oli välillä raskasta, pystyin myös nauttimaan niistä hetkistä. 

Hovatta ajatteli, että kaikkiin töihin kannattaa vastata myöntävästi, kun niitä kerran tarjotaan. Nuoria naisnäyttelijöitä peloteltiin, ettei keski-ikäisille ehkä olekaan enää töitä tarjolla. Hovatalle niitä on kyllä piisannut, mistä hän sanoo olevansa onnellinen.

Suru tuli taloon

Kiireisiä vuosia Ultra Bran kanssa jatkui vuoteen 2001, jolloin yhtye lopetti. Vuokko Hovatta oli tuolloin 29-vuotias, ja hetki tuntui luontevalta perheen perustamiseen. 

Raskaus alkoi nopeasti mutta päättyi pahimmalla mahdollisella tavalla. Vauva kuoli synnytyksessä, vaikka mikään ei ollut raskauden aikana viitannut siihen, että niin voisi käydä. Suomessa vauvan kuolema synnytyksessä on hyvin harvinaista, eikä Hovatan lapsen kuolemalle löytynyt virallista selitystä.

– Eihän niin hirvittävään asiaan voi kukaan valmistautua ja ajatella, että sellainen voisi osua omalle kohdalle. Eikä sitäkään voi tietää etukäteen, kuinka musertavalta suru tuntuu. 

Vauvan kuoleman jälkeisiä kuukausia Hovatta kuvailee surutuubiksi. Muistikuvat ajasta ovat sumuisia ja hataria. Suruaikana tukena oli etenkin oma äiti, hedelmällisyystutkimukseen erikoistunut lääkäri Outi Hovatta. Aiemmin tahoillaan kiireistä elämää viettäneet tytär ja äiti lähentyivät menetyksen jälkeen.

Äidille pystyi soittamaan aina, kun oli tarvetta saada vastauksia: Miksi näin tapahtui? Miten selviän? 

– Hän yritti löytää vastauksia loputtomiin kysymyksiini. En tiedä, mitä olisin tehnyt ilman häntä.

Pari kuukautta tapahtuneen jälkeen teatterinjohtaja ehdotti, että mitä jos Hovatta palaisi jo töihin. Hovatalle tuli vahva tunne, että hirveän surun keskeltä elämään ja normaaliin arkeen palaaminen olisi hänen kohdallaan oikea ratkaisu. 

Alle vuoden päästä menetyksestä Hovatta tuli uudelleen raskaaksi. Toisen lapsen odotusaika oli vaikea, sillä vaikka hänen ja vauvan vointia seurattiin tavallista tiheämmin, jatkuva varmistelu oli myös uuvuttavaa ja pelko piti otteessaan. 

Kun lapsi syntyi keväällä 2004, pelko toisenkin lapsen menettämisestä alkoi viimein väistyä. 

– Se kesä oli ihmeellinen ja valoisa, täynnä iloa ja onnea. Sain elää vauvan kanssa arkea, johon olin valmistautunut kauan aikaa sitten. Suru ei poistunut, mutta suuri rakkaus omaa lastaan kohtaan voi myös korjata paljon.

Kun lapsen menetyksestä oli kulunut 13 vuotta, Vuokko Hovattaa kohtasi toinen suuri suru. Hänen puolisonsa, muusikko Zarkus Poussa, sai yllättäen sairauskohtauksen ja kuoli vain 40-vuotiaana.