TEKSTI LAURA PÖRSTI KUVA SUSANNA KEKKONEN
”Moi Peltsi”, huutaa teinijoukko Helsingin Keskuspuistossa, Pirkkolan uimahallin kupeessa. Peltsi eli Mikko Peltola poseeraa puskassa tämän jutun kuvia varten.
Huomio ei häntä häiritse. Hän on tottunut siihen, että hänet tunnistetaan, ja moikkailee rennosti takaisin. Televisiotöitä on takana kohta 30 vuotta.
– Nykyään minut tuntee taas nuorisokin, toteaa Peltola, 51.
Hän aloitti uransa nuortenohjelmissa mutta siirtyi viisitoista vuotta sitten luonto-ohjelmien tekemiseen. Luonnon tarkkailun sijaan niissä kalastetaan, pyöräillään, lasketellaan ja vaelletaan. Peltola on luonteeltaan tekijä.
Nuoret taitavat tunnistaa hänet viimeisimmän ohjelman ansiosta. Joulukuussa julkaistussa sarjassa Peltola seikkailee kansallispuistoissa 12-vuotiaan poikansa kanssa.
Peltsi ja Osmo pokkasi alkuvuodesta Kultaisen Venlan vuoden parhaana tv-ohjelmana, ja poika voitti isänsä kilvassa vuoden parhaasta tv-esiintyjästä.
Hyppy tuntemattomaan
Joulukuussa 13 vuotta sitten Peltolan perheeseen syntyi poikavauva. Sairaalassa selvisi, että Osmo on vähän erilainen kuin muut: hänellä on Downin syndrooma.
Se oli Mikko Peltolan elämän pahin kriisi – ja oikeastaan ainoa.
– Minulta ei ole kuollutkaan ketään isovanhempia läheisempää, hän sanoo.
Tuo joulukuu oli poikkeuksellisen lämmin, mutta Peltola ei muista sitä. Viikot Osmon syntymän jälkeen menivät sumussa.
– Sain spontaaneja itkukohtauksia marketissa. Ajattelin kai, että miksi piti käydä näin.
Peltola ei tuntenut vammaisia ihmisiä. Hän ei tiennyt, millainen tulevaisuudesta tulisi. Ainakaan Osmosta ei tulisi NHL-tähti, niin kuin hän oli kavereiden kanssa raskausaikana vitsaillut. Hän mietti, loppuuko tässä omakin elämä.
Osmo oli kuitenkin suloinen vauva, aika samanlainen kuin muutkin. Kotona oli kaksivuotias isosisko Maisa, joka oli vain innoissaan uudesta perheenjäsenestä.
Peltolan omatkin ajatukset alkoivat kääntyä. Osansa oli pitkillä lenkeillä luonnossa. Niiden aikana saattoi märehtiä asiaa.
– Parin kolmen viikon jälkeen tuntui, että en halua jäädä tähän vellomaan.
Peltola ei yleensä valita asioista, joille ei voi mitään: säästä tai iästä. Hän mietti, miksi sitten harmittelisi sitä, että lapsi sattui olemaan vammainen. Lapsen saaminen on joka tapauksessa hyppy tuntemattomaan.
– Päätin, että tämän perheen elämästä pitää tehdä onnellista annetuilla korteilla. Minulle on luontevaa keskittyä hyvään.
Aika pian alkoivat pohdinnat tulevista luontoretkistä, vaikka Peltola ei vielä tiennyt, oppisiko Osmo hiihtämään tai pyöräilemään. Jos niin ei kävisi, hän ajatteli vaikka hankkivansa tandempyörän tai vetävänsä lasta ahkiossa.
Sitä vaihtoehtoa ei koskaan ollut, että retket jätettäisiin tyystin tekemättä.
Juttu on lyhennetty versio Tunne & Mieli -lehden numerossa 2/2025 ilmestyneestä jutusta. Haluatko lukea koko haastattelun? Lehti löytyy valikoiduista Lehtipisteistä, ja sen voi tilata kotiin. Saat tilatessasi käyttöösi myös koko sähköisen lehtiarkistomme vuodesta 2016 alkaen ja pääset lukemaan heti myös tämän artikkelin kokonaan.
