Kesän Tunne & Mieli -lehdessä pohditaan kehon ja mielen yhteyttä. Lue pääkirjoitus & lisää lehden aiheista.
Kesän Tunne & Mieli -lehdessä pohditaan kehon ja mielen yhteyttä. Lue pääkirjoitus & lisää lehden aiheista.
Laura Nuutisen, 29, kaksisuuntainen mielialahäiriö on pysynyt oireettomana kaksi vuotta. Elämässä on taas valoa ja arjessa rytmiä.
Johanna Pohjola haki itselleen apua, kun hän ymmärsi isän alkoholismin varjostavan omaa elämää vielä aikuisenakin. Siitä alkoi vaiheikas ja merkityksellinen matka, jolla hän on edelleen.
Miten pitäisi toimia, kun oma kumppani sairastuu masennukseen tai johonkin muuhun mielen sairauteen? Kumppanina olet vain kumppani, psykologi muistuttaa.
Mistä laulaja Kyösti Mäkimattila saa voimaa arkeensa? Ainakin kevään valosta, rakkaalla vuoden 1966 Volvolla ajelemisesta ja sen tuomasta huolettomuuden tunteesta.
Mitä tehdä, jos sosiaaliset tilanteet jännittävät niin, että tekisi mieli jäädä kotiin? Aina kannattaa lähteä liikkeelle, kannustaa Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija Päivi Tonteri. Muuten elämästä tulee kapeaa ja pelko vain lisääntyy.
Ihminen, jolla on vahva itsetuntemus, on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Hyvä itsetuntemus luo pohjan tasapainoiselle elämälle, sanoo psykologian tohtori Marjo Pennonen.
Aito myönteisyys alkaa itsensä ja tilanteiden radikaalista hyväksymisestä. Tärkeintä on antaa tunteilleen luvan olla − ei jäädä jumiin, uhriutua, saati vältellä.
Kevään Tunne & Mieli -lehdessä pohditaan ihmissuhteita, fiksua myönteisyyttä ja sosiaalista jännittämistä. Lue pääkirjoitus & lisää lehden aiheista.
Oikea diagnoosi ohjaa hoitoa ja tuo apua ihmiselle. Diagnoosin tarkoitus ei ole leimata kenenkään koko elämää, eikä sen hakeminen ole kaikille edes välttämätöntä.
Säveltäjä Maija Kaunismaa löysi uuden tasapainon, kun hän tunnisti kuormittuvansa erityisen paljon ryhmätöistä ja sosiaalisuudesta. Tunne ylikierroksilla olosta hävisi eikä elämä tunnu enää niin raskaalta.
Jaksaa, jaksaa! Miksi jotkut auttavat toisia niin, että uupuvat itse? Onko se edes aitoa myötätuntoa? Asiantuntija vastaa.