Näyttelijä Kati Outinen on iän myötä oppinut rajaamaan töitään, mutta sisäistä ääntään hän on osannut kuunnella aina. Roolityö kärsii heti, jos mieltä vaivaa ratkaisematon elämäntilanne.
Näyttelijä Kati Outinen on iän myötä oppinut rajaamaan töitään, mutta sisäistä ääntään hän on osannut kuunnella aina. Roolityö kärsii heti, jos mieltä vaivaa ratkaisematon elämäntilanne.
Ahdistuksen tunteesta ei ole yhtä helppoa kertoa kahvipöydässä kuin kipeästä polvesta. Vaikka asenteet muuttuvat koko ajan parempaan suuntaan, mielenterveyden ongelmat koetaan yhä leimaaviksi.
Työuupumuksesta ja masennuksesta toipumisessa Miikka Ventoa, 30, ovat auttaneet terapia, lääkitys ja omien arvojen pohtiminen.
Maria Guzenina ei päästänyt lapsena kotiinsa ketään, sillä se kätki sisäänsä salaisuuksia. Vasta vuosikymmenten jälkeen Guzeninan kodissa asuu valo, jota häpeä ei enää pimennä.
Kerttu Pohjalainen sairastui masennukseen alakoululaisena. Äiti Soili Pohjalaisen periksiantamattomuus toi turvaa vaikeina vuosina. – Luotin siihen, että äiti on aina puolellani, Kerttu sanoo.
Ryppy ystävyydessä voi johtua monenlaisista syistä ja liittyä esimerkiksi erilaisiin elämäntilanteisiin tai ihmisenä kasvamiseen, sanoo ratkaisukeskeinen terapeutti ja ihmissuhteiden etiikkaan erikoistunut teologian maisteri Terhi Mannersalo.
Eräopas Minna Jakosuolle luonto tarjoaa turvapaikan, jossa hän voi hyvin henkisesti ja fyysisesti. Pitkillä vaelluksilla päivät täyttyvät yksinkertaisista asioista.
Miten sohvalta pääsee ylös, kun liikkuminen ei vain huvita? Mielenterveyden keskusliiton liikunta- ja elintapojen asiantuntija Kati Rantonen kehottaa lisäämään aluksi askelia arkeen.
Elokuun Tunne & Mieli -lehdessä pohditaan tunnetaitoja ja opetellaan kevyemmän arjen askelia. Lue pääkirjoitus & lisää lehden aiheista.
Laulaja-lauluntekijä Vilma Talvitie, 33, on harjoitellut keinoja, joilla yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet pysyvät hallinnassa.
Häiritseekö oma tai läheisen jatkuva puhelimen nyplääminen? Harjoittelemalla arkeen voi saada lisää älyvapaata aikaa, sanoo psykologi Mari Laari.
Kehon viestit jäävät helposti vahvan mielen alle. Siksi mielen keksimiä ajatuksia ja toimintatapoja kannattaa välillä haastaa, sanoo psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.