Lasta voi tukea parhaiten puhumalla vaikeistakin asioista avoimesti ja arkisesti. Muuten lapsi voi alkaa syyttää itseään aikuisen väsymyksestä.
Lasta voi tukea parhaiten puhumalla vaikeistakin asioista avoimesti ja arkisesti. Muuten lapsi voi alkaa syyttää itseään aikuisen väsymyksestä.
Luovuus kukoistaa kohtaamisissa ja uuden äärellä. Siksi ihmisiin ja ilmiöihin kannattaa suhtautua avoimesti ja ennakkoluulottomasti.
Kun maailma ympärillä tuntuu kaoottiselta ja työnteko mahdottomalta, Satu Tani ottaa käteensä neulan ja langan. Käsillä tekeminen pysäyttää hänet hetkeen ja vie huoliajatukset syrjään.
Huumori on tärkeää, mutta sillä ei voi kuitata ihan mitä vain. Fiksu osaa hauskuuttaa ilman pilkkaa ja loukkaamista.
Millainen on hyvä ystävä – ja osaatko itse olla sellainen? Ystävyys perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisen kunnioittamiseen.
Kun Henna Saarenketo, 40, sai diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, arkeen tuli vihdoin tasaisuutta ja tavallisuutta.
Luopuminen kuuluu elämään, niin vaikealta kuin se usein tuntuukin. Esimerkiksi parisuhteen päättyessä on jätettävä taakse sekä kumppani että odotukset yhteisestä tulevaisuudesta. Silti muutos voi tuoda tullessaan myös jotain hyvää.
Aikuisten tuki, sosioemotionaaliset taidot ja autonomian kokemus auttavat nuoria jaksamaan. Hyvinvointi ja oppiminen kulkevat käsi kädessä.
Ensimmäinen parisuhdeleiri oli Sirpa ja Reijo Tuorille käänteentekevä kokemus. Sen jälkeen he ovat olleet herkkänä sille, ettei yhteys toiseen katoa.
Olga Temonen toteuttaa montaa uraa ja haavetta samaan aikaan, sillä se tuntuu hänestä hyvältä. Hän ajattelee, että elämä kulkee sykleissä, ja kun jokin asia päättyy, alkaa uusi.
Kun pääsee käyttämään taitojaan, päätään ja käsiään, elämässä on jotain ideaa. Asiat edistyvät ja huolet pienenevät, saa antaa hetken viedä.
Mielenterveys on osa kokonaisvaltaista terveyttä. Kun huolehdimme kononaisvaltaisesti sekä kehostamme että mielestämme, hoidamme myös mielenterveyttämme. Kaikkeen emme kuitenkaan voi itse vaikuttaa.