Huumori tuo väljyyttä hankaliin tilanteisiin, ja nauru vapauttaa kehoon hyvää oloa. Psykoterapeutti Maaret Kallion mukaan ”hömpöttely” on tärkeä mielenterveystaito.
Huumori tuo väljyyttä hankaliin tilanteisiin, ja nauru vapauttaa kehoon hyvää oloa. Psykoterapeutti Maaret Kallion mukaan ”hömpöttely” on tärkeä mielenterveystaito.
Mielenterveydestä puhumista voi edistää kysymällä kuulumisia ja antamalla aidosti tilaa myös vastaukselle.
Kriisi tai ahdistus eivät katso aikaa tai paikkaa. Monelle onkin luontevaa turvautua verkkopalveluihin, jotka ovat auki silloinkin, kun perinteiset vastaanotot ovat jo kiinni.
Kun Elina Hiltunen masentui, hän piilotteli asiaa työnantajaltaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän puhuu vakavasta, toistuvasta masennuksestaan kuin migreenistä ja tahtoo kitkeä ajatusta siitä, että masennus olisi vain tahdosta riippuva tila.
Eräässä tutkimuksessa ASMR-sisältöjä kuluttavat kertoivat saaneensa apua unen saamisessa ja stressin lievittämisessä. ASMR tarkoittaa miellyttäviä aistielämyksiä, joita tiettyjen äänien kuuleminen voi laukaista.
Psykologian tohtori Jukka Häkkinen huomasi jo parikymmentä vuotta sitten, että kehostapoistumisen kaltaiset oudot kokemukset ovat yleisiä. Nyt hän tutkii aivojen luomia kokemuksia, jotka voivat olla tarpeellisia mielen kasassa pysymisen kannalta.
Monen laitteen ja sovelluksen käyttäminen yhtä aikaa voi haitata keskittymistä, mutta esimerkiksi pelaamisesta voi olla aivoille hyötyä. Aivotutkijat huomauttavat, että pelit ja sovellukset eivät häiritse ihmistä, vaan ihminen antaa niiden häiritä itseään.
”Näppäimistön välityksellä on joskus helpompi puhua herkistä asioista”, kolumnisti Ani Kellomäki kirjoittaa verkon mahdollisuuksista tarjota vertaistukea.
Mitä vähemmän ihmiset autoilivat ja katselivat tv:tä, sitä parempia tuloksia he saivat mielen toimintoja mittaavissa testeissä. Fyysinen passiivisuus on jo aiemmin yhdistetty terveysongelmiin.
Sisu on suomalaisille tuttu käsite, mutta sitä ei ole aina tarkasteltu psykologisena kapasiteettina, inhimillisen kasvun mahdollistajana tai yhteisöllisyyden rakentajana. Monien sattumien summa on tehnyt Emilia Lahdesta kansainvälisen sisututkijan.
Digitaalinen peli on oppimisen näkökulmasta oiva apuri. Se ei väsy toistamiseen tai palautteen antamiseen. Vaikka peli on nykylapsen leikkiä, se ei voi korvata aikuisen huomiota ja tukea.
Mark Manson opastaa kirjassaan hyväksymään tosiasiat. Hänen mukaansa tyytymättömyys ruokkii itseään, jos kielteisiä ajatuksia yrittää vain vältellä.